Tervetuloa Työorganisaatiopalveluiden sivuille!

Ajankohtaista

Alueelliset yrittäjäyhdistykset ja kunnat ovat tänäkin vuonna palkinneet oman alueensa yrittäjiä
Kerimäen Yrittäjien 35-vuotisjuhlassa palkittuja
Kajaanilainen NewWell Oy on onnistunut ensimmäisenä maailmassa kehittämään tekniikan, jolla sydämen syketieto voidaan lähettää reaaliajassa internetin kautta vastaanottajalle vaikka toiselle puolen maailmaa.
Hallitus esittää 1.11.12 muutoksia tilaajavastuu- ja työsopimuslakeihin
Nuorten yrittäjien vuotuinen Suomen mestaruuskilpailu järjestettiin vuonna 2012 kolmannen kerran. Kilpailuun osallistui 86 nuorta yrittäjää 50 eri yrityksestä.
Jos hoidettavia lintuja on vähintään 500, tarvitsee myös broilerin pitäjä todistuksen osaamisestaan.
Virolaisissa kaupoissa erillisistä automaateista myytävä tilamaito on varsin suosittua. Automaatteja jo toistakymmentä eri puolilla Viroa.
Tilastokeskus on 25.10.12 julkaissut uudet seurantatilastot aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä ajalle tammi-elokuu 2012 sekä aloittaneet yritykset ajanjaksolle touko-elokuu. Vertailuna vuosi 2011.
Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla on tammi-syyskuussa tänä vuonna aloittanut lähes 700 henkilöä. Suosio on selvästi lisääntynyt vuosista 2010 ja 2011.
Pohjois-Savossa on otettu ajan hengestä oikea-aikaisesti kiinni. Uuden Tuore-hankkeen tavoitteena on edistää kokous- ja tapahtumapalvelujen tuottajien osaamista käyttää lähellä tuotettuja palveluja ja tuotteita hyödyntäen paikallisuuden tuomaa elämyksellisyyttä ratkaisuissa.
RSS ATOM